Hei. Meillä oli valmennus perjantaina 18.9.
Tunnin aluksi haettiin Leoa liikkumaan käynnissä ja ravissa tarpeeksi eteen. Ravissa tehtiin paljon ympyröitä ja tälä haettiin sitä että mä sain leoa taas suoremmaksi ja mun avuille.
Ravissa tehtiin myös pysähdyksiä jotka onnistu yllättävän hyvin kunhan mä muistin että ratsastan istunnalla enkä jää ohjaan vetämään. Jos mä jään ohjaan vetämääen Leo vaan kiskoo eteenpäin eikä pysähdy.
Harjoteltiin myös meidän ensimmäiset ravi väistöt ne tehtiin ihan uraa pitkin niin että pää kohti seinää ja taaosa uralta pois, no väistöt ei ihan täysin onnistunut, mutta tällä tehtävällä mä sain sen todella hyvin ulko ohjalle. Jotta saatiin vielä hyvät väistöt tehtiin ne käynnissä ja ne meillä on ruvennut sujumaan tosi hyvin. Väistöjen jälkeen leo oli vielä parempi ratsastaa.
Lopuksi tehtiin ensin vähän loivia kiemuroita jotaka nekin sujui tosi hyvin kun leo oli vihdoin tosi hyvin mun pohkeiden ja ohjien välissä. Lisäksi ihan lopuksi tehtiin lisättyjä raveja pituushalkasioilla. Ekalla halkasialla Leo nosti laukan, no mä itse ajattelin alkuun että tästä nyt vaan siirrän raville no mähän jäin roikkumaan ohjaan ja leo vaan lisäs vauhtia, siinä kohtaan mua alkoi vähän jännittää no sit mä sain jännityksen pois ja sain sanottua itselle älä roiku ohjassa vaan pidätä ja päästä ja tätä mun ei tarvinnut tehä kun muutaman kerran niin leo pysähtyi saman tien. Jatketiin sen jälkeen vielä lisättyjäraveja, ne sujui tosi hyvin.
Itse olin tuntiin ja Leoon tosi tyytyväinen. Leo oli niin kiva ratsastaa. Leo on kehittynyt tosi paljon, ravikin oli kasvanut niin paljon että mun on taas vaikeempi istua ravia, siihen on tullut joustoa ja liikettä. Leolla on todella hienot liikkeet ja ne tulee vielä paljon kehittymään.
Olen niin onnellinen että mula on tälläinen hevonen. Nuori hevonen palkitsee todella paljon, kun näkee sen kehityksen. Leo 💗

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti