Hei. Kesä meni, ja syksy onkin käynnissä jo kovaa vauhtia.
Alku kesästä en mitään ihmeelistä tehnyt, se meni lähinnä kotona ollessa.
Kunnes heinäkuun alussa löytyi aivan ihana hevos vaihtoehto, kuvissa ensin näytti ihan liian isolta mulle ja ikäkin vähän mietitytti, no videoita katellesse ja välittäjän kanssa jutellessa päätimme 45 minuutissa että hevonen pistetään terveystarkastukseen sekä kengitettäväksi. Tämä oli keskiviikko aamu.
Perjantaina hevosella olikin sitten kengitys ja terveys tarkastus, tarkastuksessa ei ollut mitään ja vielä samana iltana hevon pakattiin rekkaan ja matka kohti suomea alkoi.
Lauantaina 4.7. oltiin puolelta päivin lähössä talille valmistautumaan hevosen saapumiseen, mutta samalla kun pääsimme autoon tuili soitto että ovat puolentunnin päästä tallilla ja niin se sitten saapui.
Sieltä saapui niin pieni ja ihana herrasmies Leo. Leo on viisi vuotias ratsun alku. Väriltään kimo.
Siitä sitten alkoi meidän tutustuminen toisiimme. Olen saanut kyllä niin hienon nuoren. En olisi paremmin käyttäytyvää hevosta voinut toivoa.
Heinäkuun aikana kävin Timin kanssa myös muutamat mätsärit ennen porin kv näyttelyitä. Mätsärit sujuikin hyvin ja oltiinkiin ekoissa mätsäreissä sinisten ykkösiä ja toisissa sinisten kolmosia.
Heinäkuun viimisellä viikolla olikin keskiviikkona koulun pääsykokeet ja perjantaina kouluta tuli puhelua että pääsin opiskelemaan sosiaali ja terveys alalle.
Lauantai menikin Porin KV näyttelyissä jossa Timi oli urospentujen ykkonen.
Sunnuntaina meillä oli Kikko Kalliokosken kouluvalmennus, joka sujui ihan ok.
Maanataina 3.8 aloitinkin sitten koulun.
Elokuu onkin mennyt vauhdilla opiskellessa ja hevostellessa. Ensimmäinen satula meni aika nopeesti huonoksi kun leo rupes saamaan lihasta ja massaa, niin nyt ollaankin etsitty satulaa, onneksi tallikaverin satula sopikin selkään ja ollaan saatu sitä lainailla, ja ratsastuksetkin on mennyt koko aika eteenpäin.
Seuraava valmennus onkin torstaina.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti